torstai 4. lokakuuta 2012

Pakkoliikunta ja fyysiset oireet (toivepostaus)

Tästä on ollu paljon kyselyjä, niin blogin, kuin myös tuolla mailin puolella, joten päätinpä nyt käyttää hetkosen  aikaa ja kertoa teille pakkoliikunnasta sekä fyysisistä oireista, mitä anoreksia on mulle tuonut.

Pakkoliikunnan maailma on kuin vankila. Kaikista pahinta on se että sinne tavallaan ite vangitsee itsensä, antaa avaimet anoreksialle, ja odottaa josko jokin päivä ne ehkä saisi taas itsellensä.
Mä en antanut itselleni lupaa istua viideks minuutiks kauempaa. Ja tää oli ihan kirjaimellisesti just sitä, vilkuilin kelloa, ja peppu nous penkistä kun oli viisi minuuttia istuttu. Koulussa toki toteuttaminen oli mahdotonta ja 75 minuutin tunnit paikoillaan oli tuskaa. Puhumattakaan sitten yo kirjotuksista, jollon salissa istuttiin paikallaan tunteja, eikä vessassakaan voinut käydä koko ajan niitä x-hyppyjä tekemässä..

Voin koittaa vähän valasta teitä lukijoita siitä mitä mulle pakkoliikunta on merkannu. Minulla siihen on kuulunut mm.
-kello kolme yöllä herätyskellon soidessa 1000 x-hyppyä sängynvieressä
-200 vatsalihasta, 100 kylkiliikettä, 200 selkäliikettä, 400 reisi-ja peppuliikettä sekä 500 hypyn hyppysarja ennen JOKAISTA ruokailua tai kotoa pois lähdettäessä.
-tunnin tai parin pituisia juoksulenkkejä joka päivä, vaikka jalat eivät meinanneet kestää edes kävelyä
-pakollisen jumppavideon suoritus aina töistä tultaessa
-uintia uimahallissa monia kilometrejä
-rullaluistelua ja pyöräilyä kymmeniä kilometrejä
-kuntosalilla siihen asti itsensä rääkkäämistä, että sydän alkoi varotella rytmihäiriöillä tai taju pimentyä



ja näitä kaikkia, joka päivä, vähän vaihtelevasti. Lisäksi lenkeilleni saattoi kuulua(tai lähes aina kuuluikin) erilaiset hyppysarjat, jotka koostuivat sadoista eri hypyistä. Yhdessä vaiheessa aloin korvata pitkät juoksulenkit intervallilenkeillä, jolloin sydän meinasi antaa periksi. Juuri tuohon aikaan olin kuitenkin vanhempien "pakotuksesta" menossa hoidon piiriin, yksityiselle puolelle, jossa sain ensimäistä kertaa kuulla ne ehkä elämäni pelastavat sanat; "et saa liikkua. Korkeintaan kävellä puoli tuntia päivässä."

Tämä rajoitti liikuntaani huomattavasti. Huom. rajoitti, en silti vielä noudattanut liikuntakieltoa läheskään sille vaaditulla tavalla. "Kävely" lenkkini olivat puoliksi juoksua ja kestivät ainakin sen tunnin, suoritin salaa edelleen hyppy- ja jumppasarjoja. Toistojen määrät kuitenkin vähentyivät. Tätä jatkui ja jatkui. Myös fyysinen työ mahdollisti itseni vetämisen äärirajoille. Olin työpäivän jälkeen usein aivan puhki, mutta sekään ei saanut minua lopettamaan. 
Ottakaa myös huomioon, että tein kaiken tämän käytännössä katsoen ilman energiaa. Pidin kalorit joka päivä alle viidessä sadassa.

Tie tähä missä olen nyt, on ollut pitkä ja kivinen. Olen saanut taistella, meinannut luovuttaa ja antaa periksi, koska anoreksia tuntui liian vahvalta. Saan kiittää mun perhettä ja muita läheisiä, varsinkin äitiä, siitä että ne nosti mut joka kerta ylös. Samalla tavalla mitä te lukijat ootte tehny aina siitä lähtien kun blogia aloin kirjottamaan.
Mä oon tullut jo pitkälle. En ois uskonut miten nopeesti asiat muuttuu. Nykyään voin katsoa telkkaria pomppimatta samalla paikoillani, voin kirjottaa teille tätä postausta ilman että tuntisin tarvetta vääntelehtiä tuolissa. Pystyn nauttimaan kävelylenkeistäni, pysähtyä kuvailemaan ja katselemaan. Pystyn näkemään liikunnan jo asiana minkä pariin palaamista odotan sen antaman hyvän olon, en kulutuksen, vuoksi. Oon aikalailla vapaa siitä vankilasta mihin mä itseni suljin. En tosin kokonaan- mutta suurimmilta osin.

Tässä nyt tiivistettynä sitä mitä pakkoliikunta oli minulla, seuraavaksi sitten näistä fyysisistä oireista, mitä anoreksia ja aliravitsemus toivat (ja osa tietenkin on olemassa edelleen):
-Kylmyys, tärisin saunassakin. Edelleen ruokailujen välillä käteni saatavat jäätyä jääkalikoiksi, mutta palelu ei ole enää niin pahaa tai varsinkaan jatkuvaa
-Lanugo karvoitus (joka on nyt kadonnut)
-Kuukautisten pois jääminen
-Ihon kuivuminen, en voinut hymyillä, koska huuleni halkesivat
-Puheen puuroutuminen
-Pulssin lasku alle 40(hidaslyöntisyys)
-Verenpaineiden tason alentuminen
-Kilpirauhasen pienet häiriöt
-Huimaus
-Kivut joka puolella kehoa pakkoliikunnan takia
-Kynsien haurastuminen ja irtoilu
-Hiuksien ohentuminen ja tippuminen
-Verenpurkaumat ja mustelmat
-Hengityksen vaikeutuminen
-Unen huonontuminen
-Yleinen poissaolevuus. Olin paikassa ehkä fyysisesti läsnä, henkisesti jossain aivan muualla
-Raivokohtaukset
-Pakko-oireet ja liikkeet

Tässä nyt ainakin muutamia, mitä mieleen tulee. Lisäilen listaan myöhemmin jos huomaan että asioita puuttuu.

Toivon että jokainen lukija, joka tätä postausta lukee ymmärtää, ettei anoreksia ole pelkkää "prinsessojen syömispelleilyä". Toivon myös että ne, jotka oikeasti ihailevat sairautta, ottaisivat tästä onkeensa ja ymmärtäisivät olla ihannoimatta. En toivo anoreksiaa kellekkään, haluaisin sen katoavan tästä maailmasta kokonaan (samoin toki muidenkin syömishäiriöiden). Anoreksia tuhoaa ihmisen, se tekee ihmisestä jonkun muun, mitä tämä persoonana oikeasti on. Tunnen niin ääretöntä vihaa tätä sairautta kohtaan, etten voi edes sitä sanoin tai tuntein ilmaista. 

Toivottavasti tää postaus ei jäänyt kovin irralliseks höpinäks. Ajatus ei kulkenut ihan haluttuun tapaan, tai oikeastaan en pystynyt ilmaisemaan sanoin sitä mitä anoreksian maailma on mulle pakkoliikunnan osilta ollut. Saatte varmaan silti ainakin jotain nyt irti. 

Seuraavalla kerralla palaan paremmin kuulumisteni parissa, ja iloisemmissa aiheissa. Haluan kuitenkin loppuun vielä kertoa että minulla sujuu edelleen hyvin. Olen onnellisempi päivä päivältä ja parantuminen rullaa eteenpäin hyvää vauhtia!.


                                                       Tässä kuvia vähän tältä päivältä 



                                                          Niin ja ne uudet hiukset!







31 kommenttia:

  1. oot ihana <3 hyvä että oot päässy jo noin paljon eroon anoreksiasta vaikka työtä vielä onkin eessä. jokainen potku sen paskasairauden perseelle on kotiinpäin ( :

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu ja niitä potkuja kyllä annetaan tällä hetkellä ihan urakalla :)

      Poista
  2. Kamaluuksia olet joutunut kestämään. Toivottavasti pääset kaikesta pakkoliikunnasta kokonaan eroon! Pääset varmasti, vaikka vaikeaa olisi. Sinulla on niin mahtava tuo parantumismotivaatio! :)
    Kai nykyään voit nukkua yösi rauhassa, ilman herätyksiä? Ja muutenkin suoda itsellesi luvan levätä? Tässäkin asiassa muista aina kuunnella kehoasi, vaikka anoreksia kuiskailisikin korvaasi koko ajan. Tälle sairaudelle ei enää anneta yhtään valtaa, eihän? :)

    Sinulla on muuten todella kaunis hymy! <3 (Älä anna enää sairauden vidä sitä ;) )

    -Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon itekkin, oikeestaan alan olla jo nyt todella lähellä sitä, ettei liikkumisessa oo pakkoa mukana :)

      Yöt nukun ihan ok hyvin, tosin kyllä mä heräilen, mutta nousen aamusin sängystä aina pirteenä kuitenkin :) Se että antaa itsensä olla ja levätä on vielä ajoittain taistelua. Eniten ärsyttää se miten joutuu koko ajan mielessä hokemaan miten "mulla on oikeus istua tässä nyt". Turhauttavaa... mutta eiköhän sekin ajan kanssa.

      Kiitos kovasti <3 ja kuule Niina en todellakaan anna ;)

      Poista
  3. kirjotat tosi hyvin. oot tosi kaunis! voimia anoreksian loppuvaiheenkin selättämiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos katju! :) elinikänen kamppailuhan tää vähän on, mutta saan oman elämän silti vihdoin takasin :)

      Poista
  4. Tuttua hommaa, valitettavasti.
    Sinulla on ollut rankkaa. Ja on edelleen. :(

    Niin, ja hiuksesi ovat nätit! :) Tosi luonnollinen väri, onko oma värisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että :/ Kenekään ei pitäisi joutua kokemaan tätä. Tiedät hyvin varmasti mistä puhun, ihmiset, jotka ei oo siinä pakkoliikunta helvetissä olleet, eivät voi käsittää miten tuskasta se on.

      Mä toivotan sulle niin paljon tsemppihaleja ja paljon voimia parantumiseen <3

      Niin ja kiitoksia! Väri on joo oma, mutta tohon on pistetty sellanen kirkaste päälle :) Tällä hetkellä ei hiukset värjäilyä edes kyllä kunnolla kestäis

      Poista
  5. Mä löysin tämän sun blogis tänään.
    Mä olen niin vaikuttunut miten sä olet kirjoittanut,
    miten sä selviät eteenpäin ja sillein!
    Itse olen 13-vuotias ja sairastan itse anoreksiaa.
    Mulla on nykyään myös jotain ihme 'pakko liikkua' tai jotain 'ei voi istua' sun muuta vastaavaa.
    Ja noi sun hiukset on tosi nätit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Nää pakko-oireet ja pakkoliikunta ajatukset on osittain aliravitsemuksen aiheuttamaa. Ei siis ole ihan tuulesta temmattu kun meille kerrotaan ruuan olevan ainoa lääke- se on totta. Olo helpottuu itsestään, kun vaan antaa itselleen mahdollisuuden syödä, antaa painon alkaa normalisoitua ja aliravitsemuksen korjaantua.

      Paljon voimia ja tsemppiä, kyllä sä anoreksian selätä, oot vahva! <3

      Kiitokset kehuista :)

      Poista
  6. Hienosti tsemppaat! Näytät selvästi jotenkin jo enemmän itseltäs kasvonpiirteiden perusteella (kun vertaa kuvapostauksesi kuvista). :) Olet vahva.

    VastaaPoista
  7. Huh huh, kun ajatteleekin sitä pakkoliikuntaa pahimpina aikoina... silloin ei elämää nähnytkään. Sulle sopii hyvin nuo uudet hiukset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano...

      Kiitos, itelle outoa, mutta nyt kun huonot latvat on pois leikattu niin hiukset saa taas kasvaa terveinä takasin :)

      Poista
  8. Olen itse sua paljon nuorempi (13v) mutta tunnistan itseni tästä tekstistä. :( Yritän taistella anoreksiaa vastaan, mutta parantuminen on ainakin tällä hetkellä vain haaveissa. Yritän huijata itselleni, että syön ateriasuunnitelman mukaan - mutta eikai ravitsemusterapeutti ole tarkoittanut, että syön joka päivä aivan samat ruuat? Ja ne kaikkein vähäkalorisimmat? Onneksi olen saanut ainakin painon pysymään joten kuten samoissa lukemissa. Toisinaan taas toivon, että laihtuisin näkymättömäksi, eikä minun tarvitsisi hävetä itseäni. Anorektiset ja terveet ajatukset risteilevät päässäni, ja mun on nyt pakko päättää, mitä teen. Valitsisimpa oikean tien. Voi kun toivon palaavani taas normaaliksi nuoreksi.. toivottavasti joskus.

    Kiitos kamalasti sinun blogistas, luen joka postauksen ja olen niiin iloinen sun puolesta!! Arvostan sun sinnikkyyttä, voimaa ja tahtoa parantua tästä kamalasta sairaudesta. Autat mua kirjotuksillas tosi paljon♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Vaikka nuorempi oletkin, kamppailet ihan saman sairauden kanssa mitä minäkin. Tiedän miten raskasta aikaa elät tällä hetkellä, mutta koita pitää katse tulevaisuudessa. Sun unelmissa ja niiden toteuttamisessa.
      Kun se huijjaat, viivästytät ainoastaan elämääsi palaamista ja parantumista. Ethän sä sitä halua? Haluat elää normaalia ihanaa nuoren tytön arkea, ilman anoreksiaa kummittelemassa päässä. Ja sä kykenet siihen kyllä, se on muru susta itsestäs kiinni. Anna itsellesi mahdollisuus parantua, lupaan ettet kadu, siinä ei ole mitään pelättävää <3 Saat vaan takasin kaiken sen, mitä tää katala sairaus on sulta vienyt. Älä anna sen käyttäytyä enää epäoikeudenmukasesti sua kohtaan- oot arvokas ihminen!

      Oon tosi onnellinen, että saat jonkinlaista tukea ja apua mun blogin puolelta. Se, että mun kirjottaminen ja te lukijat annatte helpotusta itselle parantumisentiellä on tietenkin tosi kallisarvosta, mutta se että voin edes pikkiriikkisen auttaa jotain saman kanssa taistelevaa on tosi iso juttu mulle! Ilmottele kuulumisistas jatkossakin.

      Nyt vaan paljon voimia ja taistelutahtoa, valitse se oikea tie, valitse elämä :)

      Poista
  9. Kiitos tästä postauksesta, (olin yksi joka tätä toivot). Toivottavasti kaikki tämän lukijat todella tajuavat, että anoreksia on ihan oikea sairaus. Sairaus, jolla on vakavat ja pitkäkestoiset seurakset ja joka lukitsee sairaan eräänlaiseen vankilaan. Onneksi sä olet päässyt jo paranemisvaiheeseen ja takaisin kiinni elämään. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon myös, että ihmiset oikeasti ymmärtäisivät ettei anoreksiassa ole kyse mistään leikistä. Se on sairaus joka tappaa ihmisiä ja vakavasti otettava yhteiskunnan ongelma.

      Eikä mitään kiittelemisiä, mukava tätä oli naputella, anto hurjasti lisämotivaatiota taas, kun tietää ettei tohon samaan halua koskaan palata!

      Poista
  10. Ihanat hiukset<3 Sä tuut vaan päivä päivältä kauniimmaksi ja susta näkee että oot aidosti onnellinen! Ihanaa, ihanaa, ihanaa!:) Keep going girl!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitoskiitos <3 Tämmöset sanat on kultaa :)

      Poista
  11. Kulki ihan kylmiä väristyksiä, kun luin kuvailuasi pakkoliikunnasta ja anoreksian aiheuttamista oireista. Tuli omat sairaat ajat mieleen, vaikka minun sairaudenkuvaani ei aivan tuollaista pakkoliikuntaa kuulunutkaan (loppuaikoina en jaksanut edes seistä pystyssä).

    Tällainen, että itse listaa kamaluuksia, joita sairaus on tuonut ja muistelee hirvittäviä olotiloja on kuitenkin sillä tapaa varmasti hyvä, että uskoisin sen tuovan vielä LISÄmotivaatiota parantua - ihan kuin sinulta motivaatiota puuttuisi!:)) Vai kuinka?

    Sen, että olet tervehtymisen tiellä näkee jo kuvista: ei niinkään fyysisesti ja ruumiillisesti, vaan silmistäsi. Niissä tuikkii jo ihan erilailla elämäniloa ja hymy ei ole enää yrittämistä<3
    Ja ihanat, uudet hiukset!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeessa, näiden asioiden listaus ja muistelu kyllä herätteli jälleen. Miten mä oon voinut rääkätä kehoani ja itseäni tohon tapaan? Kenenkään ei pitäisi sallia sellaista itselleen, saati sitten että sen tekee itse itsellensä.
      Tietää kyllä, että tuohon maailmaan ei koskaan halua enää takaisin. Jos sitä maailmaksi voi kutsua, ehkä helvetti olisi lähempänä. Vihdoin mä alan pitään kroppaani ystävänä, en vihollisena ja ei piru kun tuntuu hyvältä! Tiedät varmasti mistä puhun :)

      Kiitos myös kovasti kehuista, mulle on muutenkin sanonu, että vaikka niin fyysisesti ei vielä eroa huomaakkaan, niin oon jotenkin niin paljon enemmän elämänilosemman ja elinvoimasemman näkönen. Siltä musta myös tuntuu! :)

      Oot ihana <3

      Poista
  12. moi, päädyin sun blogiin älyvuodosta. En pahemmin lueskellut, mutta halusin sanoa vaan, että olet tosi nätti ja toivottavasti saavutat vielä unelmasi. Suosittelisin vilkaisemaan anoreksiasta kärsineen blogia perhosjahti blogspot. Kaikkea hyvää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sun kommentti on täysin hukkunu tänne, pahoittelut :/ kiitos vinkistä ja kaikkea hyvää sinnekkin :)

      Poista
  13. millainen ruokavalio sulla oli kun tuo pakkoliikunta tuli kuvioihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miks et vastaa :-) ?

      Poista
    2. sama homma kun ylempänäkin, oli kommentti päässyt eksymään muiden joukkoon. pahoittelut. mutta siis alle 500 kalorin päivillä mentiin

      Poista
    3. sen tarkemmin en halua kertoa ettei kukaan saa inspistä

      Poista
  14. Hui, kamalia pakko-oireita ja fyysisiä oireita olet joutunut kestämään! En ihan oikeasti ole edes tiennyt, että pakkoliikunta voi muuttua noinkin elämää hallitsevaksi asiaksi. En itselleni osaisi samaa edes kuvitella; liikunta on aina ollut mulle sellainen ilon, energian ja onnistumisen tunteiden lähde, siis positiivinen ja vapaaehtoinen asia, ei mikään pakko. Tosin toisinaan suorittamisvaihe iskee, enkä tahtoisi lopettaa ennen kuin suunniteltu määrä minuutteja juoksemista tms. on kulutettu, mutta tämä kai on ihan normaalia.

    Fyysisten oireiden listaa lukiessani säikähdin ihan hirveästi! Yhdessä vaiheessa olin stressaantunut ja söin todella vähän (stressi aina aiheuttaa mulle kaikenlaisia "oireita", mm. unohdan syödä/en halua syödä/ruoka ei maistu ja koko ajan on pakko suorittaa jotain - esim. siivota, puuhastella jotain "hyödyllistä"). Tunnistin osan oireista; mm. puheen puuroutumista tapahtui (kai vain pari kolme kertaa, mutta vasta nyt tajusin, että se saattoi liittyä syömättömyyteen...), hengitykseni vaikeutui usein, en käytännössä nukkunut lainkaan ja sain helposti mustelmia. Jo valmiiksi alipainoinen kehoni ei kai tykännyt hyvää silloisista surkeista elämäntavoistani.

    Mutta ihanaa, että olet jo noin pitkällä paranemisessa ja varsinkin noin vakavien pakko-oireiden helpottaminen varmasti tuntuu vain hyvältä! Voin vain kuvitella, kuinka ahdistavaa on olla paikoillaan, jos se tuntuu ikään kuin kielletyltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä todistaa sen mitä tuolla aikasemmassa kommentissani sulle sanoin. Sun keho ei voi normaalisti tällä hetkellä :/ Olisin kyllä sinuna oikeesti huolissani tilanteesta!

      Poista
  15. Mulla on kans tosi pahat ongelmat pakkoliikunnan kanssa... Mut miten sä oot onnistunu pääsemään siitä eroon? tai et varmaan ihan vielä kokoonaan, en sitä oletakaan, mutta kuitenkin paremmalle puolelle :D mulla se ohjaa elämää ihan täysin ja kaikki pitää suunnitella että ehtis tehä ne. Ja äiti on ihan raivona ku se yrittää kieltää mutta ne on mulla nii syvällä päässä että se katala sairaus estää mua kuulemasta ja näkemästä läheisten tuskan.... Kiitos jos vastaat, olisin tosi kiitollinen siitä ja kaikkea hyvää sulle, oot tosi kaunis kunhan saat vaan painoa normaalimmaksi :D

    VastaaPoista