keskiviikko 31. lokakuuta 2012

It is possible to move a mountain by carrying away small stones step by step

Huhhuh eilinen oli kyllä pitkä päivä! Lähettiin äidin kanssa kotoa siinä puol seiskan aikaan ja takasin oltiin illalla puol kaheksan maissa. Ei siis ollu pääsykoekirjeessä turhaa mainittu varautumaan kokeiden pitkittymiseen ja siihen, että koululla joutuu olemaan koko päivän. Mutta sitten siihen miten mulla reissu ja kokeet meni.

Oli ihan valtavan suuri helpotus, että äiti pysty lähteen tampereelle mun mukaan. Se oli suuri tuki haasteiden keskellä. Syömiset onnistu just sillain miten niiden pitikin, ei ollut ongelmaa, vaikka jouduin soveltamaan aikataulujen ja ruokien kanssa. Huomaa siis selvän muutoksen- tunnen olevani valmis opiskelijaelämään ja reissun onnistuminen oli kyllä vielä yksi tunteitani varmentava tekijä lisää.
Hakijoita oli tänä syksynä suunnilleen noin nelisen sataa otettu tonne pääsykokeisiin. Ekasta vaiheesta karsiutu osa jo pois(n. 240 opiskelijaa) ja 160 jatko sitten kirjallisesta osiosta myös psykologin haastatteluihin. Mä olin tässä ryhmässä jotka jatkoon pääsi. Tampereella alottaa opiskelijoita 70 eli vielä meistä 160 tippuu reilu puolet matkasta. Aikasintaan saan tietää tuloksista marraskuun 23 päivä. Toivon parasta, mä nimittäin tiedän että opiskelupaikka tuolta ois mulle parantumisenkin kannalta kun lahja taivaasta. Jo pelkkä yks päivä sen parissa mihin tulevaisuuttani suuntaan sai anoreksian äänen vaimenemaan ja motivaationi taisteluun kasvamaan. Mä oon pääsemässä yli siitä. Peukut siis pystyyn, toivotaan että tuun valituks!



Tänään mulla oli fysioterapeutin aika ja puhuin sen kanssa paljon kehonkuvasta ja painoasioista. Mun kehonkuva alkaa olla jo huomattavasti normaalimpi ja todenmukasempi, mitä se oli ennen. Oon tehny työtä asian eteen ja se on tuottanut tulosta. Kuitenkin ärsyttävä pieni asia mua vaivaa, nimittäin lukemat ja vertailu. Ne pirun numerot., jotka on olleet anoreksiassa yllä vahvasti koko sairashistoriani ajan, millon missäkin yhteydessä. On ihan äärettömän ärsyttävää lukea lehdistä tietoa mallin mitoissa olevista naisista. Anoreksia saa päähäni äänen "miks munkaan pitäisi normaalipainoon päästä, onhan noikin alipainosia". Ääni on täysin ristiriidassa omien tunteideni kanssa. Kun katson peiliin, tiedän että haluan vielä ne puuttuvan viitisen kiloa lisää. Häpeän liiallista luurankomaisuuttani tällä hetkellä ja haluan siitä mahdollisimman nopeasti eroon.
Koitinkin kysyä tähän ristiriitaan pääni sisällä neuvoja, kovin paljoa niitä en kuitenkaan saanut. Ainoastaan sen, että minun kehossa on kuulemma vielä lihasmassaa jäljellä ja kroppani kasvattaakin sitä koko ajan lisää (niin kun oon aikasemmin jo kertonutkin). Tää vaikuttaa painooni, sillä lihas painaa tunnetusti enemmän mitä rasvakudos. Sen vuoksi saatan näyttää huomattavasti hoikemmalta mitä joku minua kevyempi henkilö näyttää.
Tiedän ettei vertailua pidä harrastaa ja haluankin siitä eroon. Ei lukemat määrittele sitä, millon olen tyytyväinen fyysiseen ulkokuoreeni vaan peili. Ja sieltä näkyy nuori nainen joka kipeästi tarvitsee vielä muutamia kiloja lisää. Kirjotankin teille tästä sen takia että ihmiset ymmärtäisi miten suuri vaikutus ympäristöllä on meidän minäkuvan rakentumiselle. Media luo aivan vääränlaisia ihanteita ja valitettavasti uhreiksi joutuvat juuri minun kaltaiset ihmiset. Parantuminen olisi helpompaa ilman nykypäivän aiheuttamia paineita. Painiiko muut samojen asioiden kanssa?

Alan hyvin tunnistaa sen mitä on terveys, kehon kuuntelu ja tasapaino psyykkisen ja fyysisen puolen kanssa. Olen kasvanut ihmisenä anoreksiaa vastaan taistellessa. Olen oppinut paljon ja opin koko ajan lisää.

Pakko ottaa nyt hiukan jotain kevyempääkin aihetta mukaan ettei mene liian vakavaksi! Eilen äidillä oli minua odotellessa ihan mukavasti luppoaikaa ja olisitte nähneet auton takapenkin kun päästiin kotiin. Ostoskasseja ostoskassien perään. Tuollainen odottelu on selvästikkin vaarallista lompakolle. Tuli minunkin siinä odotellessa paita sekä parit uudet farkut ostettua. Esittelen uudet tulokkaat varmasti myöhemmin! :)

Ja sitten siitä puhelimesta, jonka synttärilahjaksi sain. Tää samsungin s3 tilattiin reilu viitisen viikkoa sitten ekan kerran kotiin. Tällä hetkellä puhelin on viettäny mun käsissä aikaa ruhtinaaliset 2 päivää. Sain sen maanantaina korjauksesta takasin ja kameran piti korjauksen tuloksena toimia normaalisti. Avasin kuvausohjelman ja tadaaa sama virhe viesti, mikä ennen korjaustakin.. Puhelin lähtee tänään taas pajalle ja saanolla viettää aikaa ton teipatun nokialaisen kanssa reilu viikon. Eikä tässä vielä kaikki, joudutaan ramppaan vaihtamassa sim kortteja koko ajan eri kokosiin, koska samsung käyttää mikrokokosta ja nokiassa on se normaali. Alkaa jo pikkuhiljaa kärsivällisyys oleen koetuksella. Toivottavasti saan viikon päästä sieltä nyt kunnossa olevan kännykän takasin. Muuten revin pelihousut..

Tajusinpa muuten senkin, että huomenna elellään jo marraskuuta. Aika on mennyt kyllä ihan hurjan nopeesti, ei aikaakaan kun joulukin on ovella. Ja siitä parin kuukauden päästä me ollaan Alpeilla laskettelemassa. Tammikussa mulla alkais opinnot, jos onni nyt vaan on myötä ja paikan itselleni sairaanhoitolinjalta saan. Kaiken tämän, ja toki oman elämäni kannalta muutenkin, on ihan elin tärkeää etten himmaile yhtään parantumiseni kanssa. Paino olisi saatava turvalliseen normaaliin ennen vuodenvaihdetta ja siihen pitää nähdä työtä. Olen kuitenkin valmis, enkä aijo sairauden päästä mieleeni vaikuttamaan.
Tässä suhteessa kunnianhimostani on hyötyä, minulla on päämäärä ja teen kaikkeni siihen päästäkseni. Pitää kuitenkin muistaa antaa itsellensä myös armoa, liikaa ei saa vaatia, jotta ei väsytä itseään loppuun. Tiedän kuitenkin että paranen koko ajan lisää ja lisää. Pian olen kiinni taas entisessä :)

Tervetuloa kaikille uusille kasvoille, on ihana kun mun juttuja tykätään lueskella ja elämääni seurailla. Annatte mulle paljon :)


25 kommenttia:

  1. Tuo vertailu on kyllä huono, itsekin siihen syyllistyn. Eikä tarvitse olla edes syömishäiriöinen, naisilla on jonkinlainen pakkomielle kehon numeroista ja luvuista ja toistensa painoista. Ei ihme että luvut ahdistaa kun lähes jokainen päivä joutuu mukaan keskusteluun jonkun lihomisesta tai laihtumisesta tms. Jotenkin olisi vain vahvistuttava tarpeeksi että nuo puheet ja vertailun voisi jättää huomiotta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on joo.. Vaikka todellisuudessa sen pitäs tosiaan olla ne silmät päässä ja kehon tuntemukset mitkä asioita kertoo.
      Oot ihan oikeessa siinä, että vahvana meijän pitää vaan pysyä

      Poista
  2. Vertailu on inhottava juttu, mutta kuitenkin ihan turhaa. Siitä ei saa mitään, eikä se muuta omaa kehoa tai asioita miksikään. Meidän kaikkien pitäisi vaan oppia arvostamaan itseämme just sellasina kun
    olemme!
    Pidän peukkuja pystyssä, että pääset tonne :)
    Tsemppiä Jenni!

    liveloveandrockon.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti taas kommentista, toivotaan tosiaan että ovet aukee :)

      Poista
  3. Mun äiti joutui lähettämään uuden vastaostetun Nokian puhelimensa korjaukseen neljä kertaa. Lopulta korjaajatkin kyllästyivät, ja antoivat äidille ihan uuden puhelimen.

    Ja olet ihan oikeassa noista median luomista kauneusihanteista. Ahdistaa katsoa, kun h&m:n nettikaupassa on bikinimalleja, joilta näkyy kylkiluut. Ei siinä sitten niitä bikineitä enää tuijotella vaan kylkiluita.. Harmittavaa ja surullista. Minäkin vielä lapsena katsoin kaikenmaailman malliohjelmia joka viikko, nauhoitin kaikki aina boksille. Surullista tosiaan. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti noikin kyllästyis sen kameran korjaamiseen pikkuhiljaa. Sais tosiaan vaikka ihan uuden puhelimen takasin postittaa.

      Älä muuta sano... Ja sitten jauhetaan ja punnitaan syitä sille miks esim. syömishäiriöt lisääntyy. Aivan käsittämätöntä. Ja surullista nimenomaan..

      Poista
  4. Toivottavasti pääset sisään! Toivon vilpittömästi, että pääset opiskelemaan sinne kun haluat selvästi kovin! :---) Pidän ehdottomasti peukkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt on jo niin monia peukkuja pystyssä että pitäs jotain vaikutusta jo olla! :)

      Poista
  5. millai se koe oli? mitä siinä kysyttiin ja mitä sun piti tehä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koostu matemaattista osaamista, kielellistä osaamista ja loogisuutta/opiskelutaitoja mittaavista osioista. Lisäks oli n.250 kysymyksen psykologinen testi siitä sopiiko alalle. Tästä jatkoon päässeet sitten haastateltiin psykologin toimesta.
      En meijän keskustelusta tarkemmin kerro, mutta tosiaan juteltiin mm. siitä miksi olen juuri tähän kouluun ja tälle alalle pyrkimässä :)

      Poista
  6. Toivon kovasti, että saat sen opiskelupaikan! Olet tehnyt sen eteen paljon töitä ja sinusta tulisi ihan mahtava lääkäri. Ja varmasti tuleekin! Kova työ palkitaan ;)

    Nykymaailman kauneusihanteet on kyllä jotain ihan älytöntä... Voin sanoa, että ne vaikuttivat suuresti ainakin minun sairastumiseeni.
    Jo pienestä asti media ja nyky-yhteiskunta antaa ymmärtää, että laihat tytöt ovat kauniita. Ja jotenkin kun itse oli silloin siinä varhaisessa murrosiän vaiheessa, että oma ulkonäkö alkoi kiinnostaa, niin mielikin muokkauttui. Pikku hiljaa tämä 'kauneuskäsite' monien muidenkin vaikuttavien tekijöiden kanssa (huono itsetunto, uupumus ym.) laukaisi minussa syömishäiriöajatuksia ja lopulta toimintaa. Niin alkoi tämä anoreksiahelvetti, missä nyt jo pari vuotta olen pyörinyt. Reilut puoli vuotta olen kuitenkin jo nähnyt valoa tunnelin päässä :-)
    Nyt jo itsekin vähän terveempänä voin sanoa, että minusta terveys ja hyvä olo on aitoa kauneutta!

    -Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toivon mäkin :) Ja että vielä joskus saisin niistä lääkiksenkin ovista sisään kävellä!

      Niinhän ne on, siitä oon onnellinen että nykyään on paljon kamppaniointia niiden muuttamiseks. Ehkä ajan kanssa ihanteet alkaa siirtyä terveempään ja turvallisempaan.

      Poista
  7. olet ihana =) niin kaunis ja täynnä elämäniloa! toivottavasti saat paikan, mutta älä lannistu jos et saa, sitten vaan uusi yritys myöhemmin. miten voit saada itestäsi aina noin täydellisiä kuvia? millainen kamera sinula on? tai sitten tosiaan vaan olet niin säihkyvä ettei kameralla väliä, onnistuu aina kuvat kun olet niin upea. Hurjasti onnea, tsemppiä, voimia ja jaksamista matkan varrelle parantumisen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu, lannistua en aijo! :) etiäppäin jatketaan vaikka paikka jäiskin saamatta.

      no enpä mä niitä kyllä täydelliseksi sanois, mutta kiitos nyt kuitenkin. mulla on canonin digikamera, monta vuotta jo vanha. välillä otan kännykällä ja välillä kanssa tietokoneen kameralla :)
      Ja kiitos vielä tsempeistä myös, olet ihana <3

      Poista
  8. Olen niin kamalan onnellinen, että kaikki meni tampereella hyvin! :) Toivon koko sydämestäni, että saisit opiskelupaikan!
    Kaikki, mitä sanoit median luomasta kauneusihanteesta, on totta. Muistan aina, kun sairastumisen alkumetreillä katselin vaatemainoksissa käveleviä pitkiä, (liian) laihoja malleja. Ja halusin olla samanlainen. Mutta kun tarkemmin ajattelee, mitä tavoittelemista siinä on? Oikeastaan, ei mitään. Vertailu on kans pahasta. Tuppaan helposti vertaamaan itseäni muihin anorektikoihin ja monesti tuntuu että olen liian painava ollakseni sairas, vaikka painoa pitäisi saadakin reilusti lisää. Monilla muillakin on aivan varmasti sama ongelma, mutta pitäisi aina muistaa että kaikki sairastavat omalla tavallaan. Ihminen voi olla hyvinkin sairas sisältä, vaikka sitä ulkokuoresta ei nää.
    Mäkin haluaisin niin kovasti oppia kuuntelemaan omaa kehoani. Se tuntuu houkuttelevalta, mutta tosi pelottavalta. :/ Toivottavasti saan apua terapiasta, joka alkaa maanantaina. Kerrankin haluan mennä terapiaan innolla, tällä kertaa todella etsin apua. Ja nyt tuntuu siltä, että tästä voi tullakin jotain - ainakin pystyin taistelemaan anoreksiaa vastaan, enkä mennyt sen pakkoliikuntajuoniin mukaan, kun söin erilaisen iltapalan mitä ateriasuunnitelmassa luki.

    Kiitos kun aina jaksat vastailla kysymyksiin ja kommentteihin, se merkitsee mulle tosi paljon! Sä olet auttanut mua tosi paljon eteenpäin, ihan tietämättäsi. Olet ihana! Tsemppiä! <3

    t.13

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Ei ois voinut kyllä paremmin sujua ja tänään koko päivän kestävän ajokurssinkaan kanssa ei ollut minkäänlaisia ongelmia.
      Niin toivon mäkin, ilmottelen asiasta sitten kun tietää saan :)
      Ihana tietää että sulla alkaa toi terapia, ota kaikki siitä irti. Se on sua varten, sun elämisen takasin saamista varten.

      Sori etten kerennyt tän paremmin nyt vastailemaan, koitan vielä perehtyy sun kommenttiin paremmin myöhemmin. Oot ihana tyttö, paljon tsemppiä ja voimahaleja <3!

      Poista
  9. Sulla on tosi kannustava blogi, kiitos! :) Toivottavasti pääset kouluun TAMKkiin, eikö? Ite opiskelen sielä kanssa ja aika samanlaista alaa mihin hait. Jos pääset kouluun niin voidaan ehkäpä törmäillä. Oon kyllä niin nössö etten uskalla kirjottaa tätä kommenttia blogini nimellä ettei kukaan saa vihiä mun ajatuksista.. Mutta siis pointti oli että toivottavasti pääset ja kiitos tämmösen blogin pitämisestä! :)


    Rose

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääsen juu! :) kiitos kehuista

      Poista
  10. Jepa, mullakin pääsykokeet takana ja noh, en edes odota, että pääsisin sisään. Aloituspaikkoja on 24 ja ensisijaisia hakijoita 204. Mutta mä en kyllä hetkeäkään usko, ettetkö sä Jenni pääsisi! Laitan vielä ihan vain varmuuden vuoksi peukut pystyyn:-)

    Ja täyttä asiaa tuo, mitä kirjoitit vertailusta. Välillä mä itsekin sorrun vielä vertailemaan itseäni, kun olen epävarma kehostani, sen koosta, muodoista, rajoista. Ja mäkin haluan vielä nähdä reilu viisi kiloa Jenniä lisää!;)

    Tosiaan, tänään on eka päivä marraskuuta:S Ihan hurjaa, miten aika menee. Mä täytän kohta kakskyt!!
    Tsempit päälle ja pidä Alpit mielessä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi himputti, ens kerralla uusiks! :) Lannistua ei saa.

      Aa sunkin synttärit lähenee ja pääset ihan uudelle vuosikymmenellekkin. Hassuu ajatella :D Tsemppiä myös sinne, harmi ettei olla oltu facebookissa samaan aikaan :/

      Poista
    2. Hei, nyt pitää yrittää sinne faceen samaa aikaa! Mulla on viikonloppu vapaa, joten ehkä lauantaina joskus puolen päivän aikaan?;D

      Poista
  11. Hei! Olen lukenut blogiasi jonkun aikaa, ja huomasin, että painonikin on noussut lähes identtisesti omasi kanssa (ja sama tavoitekin, viitisen kiloa ja normaalipaino vuoden loppuun mennessä):D Hämmentävää!
    Mutta yksi asia mietityttää: Oletko nähnyt/näetkö itsesi laihana, normaalipainoisena, hoikkana vai lihavana....? Nyt ilmeisesti kehonkuvasi on normalisoitunut, mutta entäpä ennen, ja miten se on muuttunut? Oma ongelmani on, ettei se kehonkuva ole yhtään parantunut, mikä tekee painon nostosta VIELÄ haastavampaa. Todellisuudessa ei tietenkään ole niin, mutta tuntee "lihovansa, vaikka on jo ylipainoinen". Mietin vaan, että miten sinulla, ja mahtaakohan se tästä vielä muuttua :)

    Mutta jatka samaan malliin, niin elämän, paranemisen kuin bloginkin suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas jännää, ehkä meijän kohtalot on sitten vähän samanlaiset :)

      Mun kehonkuva oli aluks kyllä ihan päin sitä, mutta nyt painon normalisoituessa sekin on alkanu normalisoituun. Sillon kun anoreksian ääni pääsee esim. huonomman syömisen vuoksi päässä vahventumaan, vaikuttaa se heti myös siihen miten tunnen, näen ja koen kroppani. Uskon että ajan kanssa tästä pääsee eroon, mitä pidemmälle parantuminen nyt etenee.
      Uskon että säkin alat käsittää ja nähdä ittes sillain miten muutkin näkee. Toisilla se vie vaan enemmän aikaa.
      Kovasti tsemppiä sinne <3 Me voitetaan kyllä!

      Poista
  12. Toivottavasti pääset haluamaasi opiskelupaikkaan ja oisit vieläpä jo tammikuussa tarpeeksi hyvässä kunnossa päästäksesi sinne. Jos näin hyvin jatkuu ni ei varmaan pitäis olla ongelma :)

    Mullaki on tuo vertailu ongelma vieläkin. Se tulee esille vähä kaikessa: kattelen välillä mitä muut syö, kaupungilla katon laihoja ihmisiä ja varsinki juurikin painojen vertailu on se isoin ongelma. Ja valitettavasti ku oon ite niin pitkä ni luonnollisesti painan enemmän ku lyhyemmät vaikka oisin kuinka laiha. Yritän siis vaan vältellä muiden painojen ja BMI:n kattelua, mutta ainaha se ei onnistu. Sillon pitää vaan muistuttaa itteä siitä että jos ne on paljo laihempia ni ne on yleensä sairaampiaki ja minähä haluan juurikin parantua ja päästä eroon tästä sairaudesta :)

    http://stillitw.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan:)

      Niin nykymaailma tekee kyllä kieltämättä parantumisesta tuplasti vaikeamman prosessin mitä se olisi ilman kaikkea ympärillä olevaa. Ja ilman sen painettakin anoreksian voittaminen on yhtä taistelua..

      Kovasti tsemppiä sinne! :)

      Poista