perjantai 20. heinäkuuta 2012

The feeling

Ajattelin taas hiukan päivitellä kuulumisia ja oon onnellinen että saan tulla kertoon ne jälleen ilosissa merkeissä. Hyvä olo on jo jatkunut pidempään ja jotenkin tunnen että oon päässyt hyvin kiinni parantumisen alkuun. Kauan jumitin vaan paikoillani, tiesin kyllä mitä pitää tehdä mutta toteutus jäi heikoksi tai kaaduin hyvän alun jälkeen. Nyt oon saanu kuitenkin tuntee jotain mitä en oo tuntenu vuosiin. Se on varmaan se elämä. Jennin oma elämä, ei anoreksian valheellinen, petollinen ja lopulta tappava elämä.



Paranemisen alottaminen on ehkä vaikeinta. Se vaatii ihan hirveesti uskallusta. Ihmisen pitää olla äärettömän voimakas ja lujatahtonen taistelussa anoreksiaa vastaan. Vain sen kokeneet voi ymmärtää millasta kamppailua joutuu käymään mutta kaikki se on kohdattava. "Elämä" anoreksian maailmassa johtaa lopulta kuolemaan.




Päivissä on ollu mukana toki vaikeitakin hetkiä, tilanteita millon mörkö haluaa ohjata ja ahdistus tulee kuvioihin. Mutta se tulee varmasti pysymään vielä kauan, onhan tää taistelu pitkä matka ja parantuminen kauan aikaa vievä prosessi. Onnellinen oon siitä että osaan pistää vahvemmin anoreksialle nyt vastaan, en oo enää niin paljoa sen vietävissä. Siitä en oo varma tuunko koskaan saamaan täysin normaalia suhtautumista ruokaan. Niin vaikealta kun se tuntuukin myöntää epäilen.. Blogin puolella olen jo aikoinani selittänyt herkuista/roskaruuasta ja niiden vaikutuksesta elämääni, sekä siitä kuinka ravitsemusterapeutti myönsi etten välttämättä tule niitä koskaan enää syömään tai vaan yksinkertaisesti kykene siihen. Onneksi ne eivät ole elimistön kannalta välttämättömiä, en nimittäin usko että pystyn niitä koskaan ottamaan takaisin elämääni. Aihe vähän eksyi joten takas niihin kuulumisiin...


Tänään kävelyllä nautin liikkumisen tunteesta. Siitä että sain painaa lenkkarit asfalttiin kun aurinko lämpimänä paisto taivaalla. Oli semmonen olo että oisin halunnu lähtee hölkkäämään, tiedän että jos oisin niin saanut tehdä olisin tuntenut liikunnan iloa pitkästä aikaa. En kuitenkaan toki juossut kun liikuntakiellossa olen, mutta tunsin pitkästä aikaa sen miltä tuntui nauttia liikkumisesta. Saada siitä hyvää oloa, eikä tuntea pakkoa itseään rääkätessään. Kaipaan kovasti jo sitä ettei minulla rajotuksia liikunnan suhteen olisi, mutta tilanne on vain hyväksyttävä. Ja parempi olla liikaa haaveilematta, rajoitukset tulevat olemaan matkassani vielä pitkään.

Ateriasuunnitelman noudattaminen on sujunut hyvin ja ollut nyt helppoa. Joskus mietin kuinka paljon helpompaa olisi olla ilman sitä, syödä miten haluaa ja mitä haluaa. Nyt kaikki tuntuu niin määrätyltä ja samanlaiselta. Toisaalta tiedän etten välttämättä kykenisi ilman suunnitelmia täyttämään energiatarvetta painon nostamiseksi. Tiedän myös että vaikeita hetkiä on varmasti edessä päin ja sillon ateriasuunnitelma on tuki ja turva, ohje joka sanelee sen mitä pitää syödä, nuora jota voi seurata. En ole vielä läheskään siinä vaiheessa parantumista että voisin itse syömistäni kontrolloida, silti ideana se tuntuu houkuttelevalta.



Oon huomannut että anorektiset ajatukset pysyy paremmin pois mielestä kun koittaa jatkaa elämänsä elämistä tekemällä sitä mitä teki ennenkin. Olenkin viihtynyt kaupungissa ja ulkona, sisään, neljän seinän sisälle jäämistä, kannattaa parantumisen aikana välttää. Sen takia osastojakso ahdistaa kovasti. Saan mielelleni lepoa kun saan tehdä asioita mistä ennenkin nautin. Oon koittanut katsella telkkaria rauhassa ja selailla nettiä niin kuin aina ennenkin. Tänään otin terassilla aurinkoa ja lueskelin lehtiä, koitin olla normaalisti. Mörkö koittaa näissä tilanteissa edelleen kutkuttavasti ottaa valtaa mutta päivä päivältä vahvistun. Suunnitelmissa on vielä nähdä tänään muutamaa kaveria ja katotaan mitä keksitään.


En voi selittää kuinka paljon blogin kirjottaminen auttaa mua tässä paranemisessa. En voi myöskään kiittää teitä lukijoitani koskaan tarpeeksi siitä miten tuette ja autatte vaikeiden hetkien yli. Lisäksi oon saanut aivan ihanan ihmisen elämääni blogin kautta ja musta tuntuu että tää on alku pitkälle ystävyydelle. Tiedät että puhun sinusta kun postaukseni läpi lukaiset.
Haluan muistuttaa että olette tärkeä tuki jokainen, kiitos!

Palailen luultavasti vielä illemmalla.



2 kommenttia:

  1. <3 ! oon niiiiiiiiiiiiiin super ylpee susta :) oot rakas.

    t. liisa

    VastaaPoista