keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Pystyn siihen, kriittiset hetket on käsillä

Mä pystyn voittamaan anoreksian. Tiedän sen. Joudunko ottamaan osastohoidon tueksi- se selviää muutaman päivän sisällä.

Huomenna mulla on sovitusti omahoitajan kanssa aika. Katotaan paino ja nähdään onko edistystä tapahtunu. Mulla on menny nyt hyvin, en oo livenny ateriasuunnitelmista tai alittanu annoskokoja. Mitat ovat olleet täysiä, ehkä joskus vähän ylikin! Perheen sisäset ongelmat tosin piinaa jälleen, koitan silti antaa sen olla vaikuttamatta syömiseeni. Vaikkakin vaikeeta se on, meinaan skipata ruokani ihan vaan kotoa tulevan paineen, kontrollin ja hallinnan menetyksen tunteen sekä stressin takia. Silti olen pitänyt itseni ruodussa. Se on nyt pakko ja jos ei onnistu niin osastohoito on välttämätön.



Mulla on kuitenkin hyvä tunne painonnousun suhteen! On ollu tosi ahdistava olo olla taas koko ajan aivan tupaten täynnä ruokaa, mutta silti en oo lipsunu aterioistani. Tämän takia anorektiset ajatuksetkin mun päässä on olleet taas hetken hiljaa. Eilinen meni ruokailujen kannalta loistavasti, lounasta lukuunottamatta. Olin päättänyt haastaa itseni sen suhteen energiapitoisemmalla ruualla ja ahdistus kasvoi suunnattomaksi. Selvisin kuitenkin rakkaan äitini tuella, en olisi elossa  ilman häntä.

Tänään nään hyvää ystävääni pitkästä aikaa, harmittaa etten ole häneenkään ollut yhteydessä juuri lainkaan anoreksian takia. Lapsuudessa vietettiin kovasti aikaa yhessä ja on kiva päästä vaihtamaan nyt kuulumisia.
Monet muutkin suhteet ovat päässeet jäämään anoreksiani myötä(parhaimmat tosin säilyneet) ja koitankin rakentaa niitä nyt uudelleen taas elämääni.

Oon vakaasti päättänyt että en halua enää tuhlata hetkeekään mun nuoruudesta anoreksialle. Jos taistelu avohoidossa ei onnistu, menen osastolle tulevaisuuteni takia. Lähimmäisten ja itseni takia. Tällä hetkellä mulla on kuitenkin hyvä olo avohoidon suhteen, pelkään vaan taas romahdusta ja sitä että mörkö tulee liikaa mieleen. Tämä voi tapahtua vaikka jo huomenna kun nään vaa'assa suuremmat numerot. Tai jos kotona oleva tilanne karkaa jälleen liikaa käsistä. Oon päättänyt että jos en pysty hillitsemään anoreksian ääntä kotona, teen sen osastojaksolla. Kriittiset hetket on meneillään kaiken suhteen. Mutta nyt oon valmis hyppään pois tän sairauden kourista, haluun uskaltaa ottaa sen askeleen ja jättää anoreksian oman arvonsa nojaan- otti mitä otti.



Tässä tosiaan hiukan kuulumisia, huomenna varmaan kerron lisää asioista ja tilanteesta mun hoidon suhteen.

1 kommentti:

  1. jos painon näkeminen ahistaa, oisko parempi jos et näkis sitä? itellä se autto sillo ku olin alkuvaiheessa sairauteni kanssa. voi kuulostaa ensin pahalta ettei nää painoaan ja se ahdistaa, mutta mun kohdalla e auttoi ja ahdisti vähemmän ku se että näkisin aina ne numerot, mitkä itte kummitteli päässä loputtomiin asti. ihanaa että oot tsempannu noin rohkeasti anoreksiaa vastaan, oot tosi vahva ja sisukas taistelija!

    t. Boogina

    VastaaPoista