torstai 5. heinäkuuta 2012

Nobody said it was easy- No one ever said it would be this hard

Eilisen purkauksen jälkeen olo on tänään vähän parempi. Mulla oli omahoitajan tapaaminen tossa just äskettäin ja sain juteltua paljon asioista. Samalla kuviot päässä järjesty paranemisen kannalta paremmiksi.


Mä vaadin itseltäni liikaa, pistän itteni liian koville ja haluan liiallista täydellisyyttä. Stressin vuoksi nää piirteet on tullu pintaan yhä enemmän ja enemmän. Reagoin myös anoreksian mietteillä, syömishäiriö nostaa päätään. Tekisi mieli skipata aterioita ja lopettaa koko tyhmä homma. On inhottavaa syödä kun ei oo nälkä, tehdä kehon omia signaaleja vastaan. Mutta siihen on totuttava, syömään yli kylläsyytensä- eihän paino muuten voi nousta. En ymmärrä miks stressin ja kontrollin/hallinnan puutteessa aiheutan ittelleni vielä lisää tuskaa. Rääkkään ja vaivun syömisten vähentämiseen. Nimenomaan mun pitäis kohdella itteeni hyvin, ei tehdä kaikesta vaikeempaa. Anoreksia on ihmeellinen sairaus...

Mistä mulla sitten on stressiä? Perheestä. En pysty hallitseen tätä tilannetta. Kaikki on taas hajoomassa käsiin, palaamassa ennalleen vaikka vielä vähä aika sitten toivoin että asioissa tapahtuis pysyvä muutos. En toivo enää... Tänään jälleen huijasin itteeni vähän välipalalla ja jätin osan syömättä. Jälkikäteen kaduin, en tajua miks teen näin ittelleni. Hidastan paranemistani ja teen pelkkää hallaa.



Mulle ehotettiin jälleen osastohoitoa koska paino oli ollut laskussa. Ja tiiän hyvin ettei se kohta oo enää vaan ehottelua. Toivotaan että pystyn taisteleen mörköä vastaan. Mun parantumishalu ei saa kadota, sitä omahoitaja pelkäs tänään eniten. Haluan niiin paljon kiinni takas siihen normaaliin elämään. Olla oma itteni ilman syömishäiriömieltä. 
Lääkäri on ollut huolissaan mun sykkeestä ja verenpaineista. Eilen illalla kotona mitatessa syke on 41. Se alkaa oleen jo siellä alarajoilla, alle 40 ei saisi laskea.

Ottaisin taas mielelläni postausehotuksia vastaan. Toinen mitä oon harkinnut on se että pitäskö alottaa kirjotteleen tätä blogia ilman salailua siitä kuka olen. Asiassa on hyvät ja huonot puolensa, koitan punnita molempia vaihtoehtoja mutta en pääse ratkasuun. Mitä mieltä lukijat näin yleisesti on asiasta? 

Töissä osasin tänään ottaa rauhallisemmin enkä painanu hiki hatussa meneen. Huomenna alkaakin sitten loma, joka mun pitää osata tosiaan ottaa loman kannalta. Ihminen saa levätä, mun pitää vaan oppia se uudelleen. Muustakin kun liikunnasta voi saada hyvänolon tunnetta. Sairaanhoitaja sano että ois pistäny mut heti töistä pois tänään, joten oli ilonen kuullessaan, että oon lomalle jäämässä. Oli siis nähtävästi ihan oikee päätös.

Pistäkääs taas kommenttia, kiitos kaikille jotka on mun matkassa mukana ja tsemppaa.


...


ja päivitystä tähän äsköseen. Oli päivällinen, kaikki meni päin persettä. Voin kertoo että nyt on puol desii riisiä vaatekaapissa valkosen sukan sisään piilotettuna. Mikä helvetti mua vaivaa? Palailen huomenna viimeistään.


6 kommenttia:

  1. voi eiiiiiiiiiii! se piilottelu, huijailu ja kavaluus ei auta sua yhtään, päinvastoin. muistan itekki et huijasin piilottamalla ruokaa ja ties mitä keinoja käyttämällä vaikka kuinka kauan, mutta jossain vaiheessa vaan tajusin pikkuhiljaa et hei, tää ei oikeesti auta mua yhtään, kaivan itelleni vaan syvempää kuoppaa. kun vähennät ruokamääriäs tollee, sun paino laskee ja kun se huomataan, niin sun ateriasuunnitelmaan tulee vaan lisää ruokaa ja sit se on viel hankalampaa syödä ku ei oo menny ees edellisen listan mukaan vaa huijaillu kaikin tavoin. kyllähän sä nää jutut varmaa tiiätki, mutta haluan vielä vaan sulle silti sen sanoa. tiedän että se on vaikeaa, mutta mitä nopeemmin nyt oikeesti alat asian tajuamaan ja rupeet noudattaa listaa niin sitä ennemmin saat pikkuhiljaa sun elämää anoreksian kynsistä takas! pystyt siihen, tiedän sen. mitä muuten tarkoitat sillä että et salailis enää henkilöllisyyttäs? tai siis laittaisiks sitte kuvii itestäs ja kertoisit nimen yms? ei mun mielestä ollenkaa huono idea, tee ihan niiku ite haluat, musta ois tosi kiva nähä kuvia susta tms. mutta näinkin on tietty hyvä (: ihan miten itestäs tuntuu paremmalta! ja hei vielä kerran paljon voimia ja vaikka tää ei oo sulle helppoa vaan täyttä tuskaa, paskaa, vaikeaa, täynnä luovuttamisen tunetta jne, niin SÄ PARANET, kaikki kääntyy parhain päin, ihan oikeesti <3

    VastaaPoista
  2. komppaan anonyymiä , parasta sun itsesi kannalta olisi olla rehellinen läheisillesi ja ainakin kertoa piilottelusta ja muista pinnaamisista. sillä tavoin voit saada apua jos yksin on vielä hatara edetä ! tsemppiä ♥

    VastaaPoista
  3. Sinä et voi perhettäsi auttaa. Pidä huolta itsestäsi. Usko minua, perheesikin voi sitten alkaa voida paremmin. . .

    VastaaPoista
  4. Boogina:

    Mä tiedän kuinka tällänen käytös on vaan itteeni vastaan. Siks oon vihanen että viivyttelen parantumista tyhmillä teoilla. En saa juurtua kiinni anoreksiaan ja niin siinä käy jos en nyt tosissani taistele vastaan.
    Kiitos ihanasta viestistä, luin sen läpi monta kertaa ja tuun varmasti vielä lukeen tuhat kertaa uudelleenkin motivaation heikentyessä. Oot ihana kaikkea hyvää sinne<3

    Thinny:

    Totta, itseänihän mä tässä vaan huijaan. Voimia sulle kanssa <3

    Anonyymi:

    En voi selvittää kaikkea, se on totta. Kannan liikaa vastuuta ja unohan kaikkien muiden sivussa itseni. Puran kaiken pahan parantumista ja normaalia elämää vastaan. Koitan auttaa muita, vaikka tällä hetkellä oma parantuminen olisikin tärkeintä. Ehkä tosiaan muutkin vois paremmin jos minäkin

    VastaaPoista
  5. Keneltä anorektikot piilottaa ruokaa? Iteltäänkö? Kun itteensähän siinä vahingoittaa , ruokaa piilottamalla. Ei ketään muuta. Tai no kyllähän läheiset tietty kärsii , kun vierestä katsovat, mutta ei kai anorektikko läheisilleen pahaa halua? Kysyn, koska en tiedä anoreksiasta mitään. Ja jos joku vielä näitä vanhempia postauksia vaikka lukee. - Annle

    VastaaPoista