lauantai 19. toukokuuta 2012

Parantuminen voi alkaa?

Oon saanut henkisellä tasolla kaikki aika hyvin järjestykseen. Mun terve mieli on voittanut- tai ainakin tuntuu että on voittamassa- tän anoreksiamörön. Joskus se koittaa ottaa mun ajatukset hallintaansa uudelleen mutta näitä hetkiä ei oo enää niin usein.

Päivä on sujunut hyvin, lukuunottamatta uusista ruokamääristä johtuvaa järkyttävää loppuillan mahakipua. Pystyin vaan makaan eteisen lattialla kyyryssä ja itkemään. Oon ylpee siitä että oon kuitenkin jaksanut syödä sen kaiken mitä tänään oon vetäny. Enkä itseasiassa tunne edes minkäänlaista huonoa omaatuntoa, mun halu saada se paino nousemaan on tällä hetkellä niin luja. Parantuminen on ainoo vaihtoehto ja oon ymmärtänyt tän itekkin. Tunnen katkeruutta itteeni kohtaan siitä, että annoin kaiken mennä tähän pisteeseen. Olin anoreksialle kuitenkin liian helppo uhri.

Saan olla todella onnellinen mun perheen ja ystävien tuesta. Niillä on ollut ja tulee olemaan paljon kestettävää anoreksian kanssa ja tiedän ettei huoli musta ja mun selviämisestä oo ollut mikään helppo asia käsiteltäväksi.

Oon tällä hetkellä liikuntakiellossa. Tai hyvin passiivinen kävely 30 minuuttia päivässä on sallittua. Voitte kuvitella millanen tuska tää on ihmiselle, joka haluais juosta,pyöräillä,rullistella, ihan mitä vaan, tuolla nätissä alkukesän auringossa ja nyt se kielletään. Ymmärrän kyllä miks, mutta oon pettynyt siihen että näin on. Haluisin tanssia ja nauttia liikunnasta nyt kun se ei enää ois mun mielelle vaan joku pakko kituuttaminen. Oon nimittäin päässyt eroon myös pakkoliikunnan tunteesta, säännöksistä ja lihaskuntoliike neurooseista. Haluaisin nauttia taas liikunnan tuomasta hyvästä olosta ja harmittaa ettei se oo mahollista oikeestaan pitkään aikaan.

Paino oli aamulla taas muuten vähän laskenut vaikka suunnitelman mukaan on tullut kyllä syötyä.. osasto kutsuu jos en saa kotona painoo tarpeeks ylös ja ens viikolla ois sairaalakäynti. Stressaan tästäkin jo valmiiks. Toivotaan että aamulla herään edes vähän tyhjempänä aamupalalle.

FeelMe

Kuka olen, mistä kirjoitan ja miksi

Päätin aloittaa blogin kirjoittamisen anoreksiastani, taistelustani sitä vastaan ja kertoa teille suuresta tahdostani parantua, toisaalta isosta pelosta sitä kohtaan. Lisäksi tulen kirjoittamaan yleisesti elämästä sairauden kanssa, pohdin syitä siihen miksi sairastuin ja annan palan itseäni teille lukijoille, joita toivottavasti tulen jollain tavalla koskettamaan sekä saamaan. Tämän lisäksi aijon käsitellä myös ihan arkipäiväisiä asioita jotka kuuluvat elämääni aivan kuten kaikilla muillakin.
Minusta saa juttukaverin saman hirviön kanssa kamppaileville ja otan mielelläni vastaan kommenttejanne sekä vertaistukea.

Kirjoittaminen on ollut aina yksi ilmaisukeinoistani, se auttaa minua ilmaisemaan sen mitä en ääneen osaa sanoa. Toinen tälläinen asia on laulaminen ja kolmas liikunta/tanssi. Olen herkkä, kunnianhimoinen, tunnollinen, perfektionismiin taipuva tyttö. Voisi sanoa että täydellinen anoreksian uhri.

Ensimmäisen postauksen tarkoitus on kartoittaa hiukan sitä mistä tulen kirjoittelemaan. Seuraavissa suunnittelin kertovani hoitoni aloittelusta sekä siitä mistä kaikki alkoi.

Toivottavasti blogini kerää lukijoita ja antaa myös sinulle jotain.

FeelMe